7.11.2012
Välivaiheita.
Välillä tuntuu, että raksalla kaikki etenee todella hitaasti. Todellisuus on kuitenkin ihan toisenlainen. Nämäkin hetket ovat jo kaukana takana päin. Alakerran ulkorappuset ovat saaneet betonia pintaan ja koko taloon naputellaan jo uutta ulkoverhoilua. Sitten jäljellä olisi vielä sisähommat. Ja meidän työmme saakin alkaa. *Iso hymy*
Piha täynnä ikkunoita ja ovia!
![]() |
| Ruokailuhuoneen pariovet avautuvat terassille. Siellä kelpaa kesällä köllötellä. Jei! |
1.11.2012
Kädet savessa.
Olen käynyt syksyn ajan keramiikkakurssilla. Ideoita on ollut liikaa ja osaamista liian vähän. Hauskaa on silti ollut! Yhden työn valmiiksi saattaminen on pitkä prosessi kuivumisaikoineen, polttoineen ja lasituksineen. Olen oppinut, että keramiikka vaatii kärsivällisyyttä.
Tässä pari kuvaa keskeneräisistä töistä. Ulpun pää ja rasia. Kun saan näihin lasitteet pintaan, otan uusia kuvia :) Tällä hetkellä työn alla on lautasia, naamio ja karhu.
Pitkulainen harmaa talo.
Kämpillä odottaa iso kasa kuvattavia ihanuuksia, kun vain löytäisin kameran laturin kaikkien tavaroiden keskeltä. Voi tätä kaaosta!
20.9.2012
Yksiön piristyksiä.
Koiruleille villapaitoja.
Koirien villlapaitoja syntyy kuin liukuhihnalta! Emme vielä pääse kotiin remppailemaan, joten luppoaikaa on iltaisin paljon. Ehtiipähän ainakin kutomaan :) Meidän koirat ei talvella palele.
9.9.2012
Iso koppa.
Tein jokin aika sitten tilauksesta ison kopan (kopan koko 26x30cm) ja musta patalappu lähti piristeeksi kaupan päälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















